lauantaina, marraskuuta 05, 2005

Überkaiserwurstführer & co tehokkaina

Jatkan uhkarohkeasti teatteriarvostelijan uraani. Lahtelaisen Teatteri Vanhan Jukon
Minä olen Adolf Eichmann on koskettavinta draamaa, jota pitkään aikaan olen nähnyt.

Osallistuin eilen illalla näytelmän toiseen esitykseen, jossa oli huomattavan paljon nuoria ihmisiä katsomossa, mm. oma 19-vuotias tyttäreni. Kun kaksi- ja puolituntinen esitys - huom! ilman väliaikaa - loppui, etenkin moni nuori katsoja huudahti aivan spontaanisti, kuinka loistava esitys oli. Katsomosta lähtevillä ihmisillä oli näytelmän alussa jaettu kivi kädessä ja monilla varmasti myös sydämen kohdalla, mutta ei ilmeistä päätellen paha olo. Teatteri siis voi sekä pistää ihmiset ajattelemaan että viihdyttää.

Jari Juutisen kirjoittama Minä olen Adolf Eichmann käsittelee natsien joukkotuhon kuljetuksista vastanneen upseerin elämää hänen 1960-luvun alussa Israelissa järjestetyn oikeudenkäyntinsä kautta. Esityksen Eichmann on keskellämme elävä jokamies, joka ei tarpeeksi ajoissa osannut heittäytyä pois koneistosta, eikä sitä enää myöhemmin voinut. Ihan tarkoituksella mieleen tulee, missä vaiheessa kuka tahansa meistä tekee ratkaisevan väärän valinnan.

Näyttämöllä nähdään natsiunivormuja, surkeita keskitysleirivankeja, aseita, väkivaltaa ja jopa pääkallo. Tätä synkkää maisemaa tukevat hurjalla tavalla kuvanveistäjä Tapani Kokon puuveistokset, jotka välillä pääsevät keskelle äksöniä mm. lavalle lastattavina ruumiina.

Mutta Juutinen ei olisi pikkupoikahuumoriin viehättynyt irvistelijä, jos emme olisi saaneet kestää myös piukeita talk show -emäntiä, runkkaavia ex-natseja ja räävittömän vertauksen teletappeihin. Yksi hauskimmista oivalluksista oli muuttaa natsihierarkian tittelit otsikon kaltaisiksi väännöksiksi. Tällä kertaa hän hallitsi keinonsa, ja katsomolla oli hetkittäin hävettävän hauskaa.

Viisikymppinen tuttava luonnehti naulakolla kiittämäänsä esitystä "välillä brechtiläisemmäksi kuin Brecht itse". Esikuva ei ole siis huonoimmasta päästä.

Tällä kertaa en hävennyt, että kirjoitin produktiosta etukäteen (3.11. julkaistun) jutun Ammattiteatteria lain ulkopuolella: 10-vuotias lahtelainen Vanha Juko etsii nyt totuutta Adolf Eichmannista Helsingin Sanomiin (valitettavasti maksullinen!). Etelä-Suomen Sanomien arvostelija Ilkka Kuosmanen oli myös hyvin otettu näytelmästä tämän päivän arviossaan.

Ei kommentteja: