Kesäkodissamme ruokaa laitetaan puuhellalla, hitaasti ja tulta katsellen. Rauhoittavaa ja kodikasta.
torstaina, maaliskuuta 22, 2007
Valokuvatorstai: kodikas, kotoinen
Kesäkodissamme ruokaa laitetaan puuhellalla, hitaasti ja tulta katsellen. Rauhoittavaa ja kodikasta.
sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2007
Vaalijonottamisen riemua
Taisi olla tänään ensimmäinen kerta, kun olen joutunut oikein jonottamaan päästäkseni äänestämään. Oman kokemukseni mukaan äänestäminen oli näissä eduskuntavaaleista vaalipäivänä vilkasta - ainakin juuri silloin yhden aikaan iltapäivällä Lahden keskustan vaalipiirissä.
Jonottaminen tuntui juhlavalta, sillä ensi kertaa mukana olivat molemmat tyttäret. Perheemme nuoret naiset ovat siis niitä, jotka haluavat käydä äänestämässä - ja jopa samaan aikaan äidin kanssa. Ei meillä mitään yhteistä äänestyspäätöstä sentään ole tehty, vaan olen pikemminkin yrittänyt olla ehdottomasti neuvomatta ketään. Toisin päin on kyllä yritetty vaikuttaa, ja sehän minulle sopii... Monelle kansanedustajaehdokkaallekin olisi terveellistä kuunnella 18- ja 20-vuotiaiden mielipiteitä siitä, millaisen perinnön he haluaisivat itselleen jätettävän. Sen verran olin vaikutuksille altis, että viime hetkillä nuorensin ehdokastani. Seniorien puolella tuntuu nyt olevan joka ehdokas (hyvä asia toki!), mutta vielä enemmän haluaisin nyt panostuksia noiden kahden nuoren opiskelu- ja työnsaantimahdollisuuksiin. Meille keski-ikäisille kyllä riittää tässä yhteiskunnassa aina puolustajia.
Piti myöntää tyttärille, etten muista ensimmäistä äänestyskokemustani. Muutenkin asia on ehtinyt vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa muuttua kovin arkipäväiseksi. En pidä äänestämistä velvollisuutena, ja olenkin jättänyt väliin ainakin pari pressanvaalin kakkoskierrosta. Mutta ei se nyt niin hirveän suuri vaivakaan ole, ja vaalijonossa oli todellakin tällä kertaa tunnelmaa. 18-vuotiaamme edessä odotti rollaattorin kanssa rouva, joka 92-vuotiaana arveli äänestävänsä viimeistä kertaa. Kaksi erilaista elämäntilannetta ja todennäköisesti äänestyspäätöstäkin, mutta kumpikin oli katsonut tarpeelliseksi tulla paikalle.
Vaalivalvojaisia katsomme illalla ihan varmasti, vaikka tulos nykyisellään tuleekin niin kovin nopeasti, ettei kyse ole mistään kestävyyslajista. Olen itsekin ollut pari kertaa töissä eduskuntavaalien uutiskoneistossa sanomalehdessä 1990-luvun alussa, ja vielä silloinkin äänten laskeminen ja välittäminen uutisena eteenpäin kesti tuntikausia, yli deadlinen. Läpi menneiden ja pudonneiden haastatteista hoidettiin suuri osa vasta seuraavana päivänä. Eduskunta- ja kunnallisvaaleissa on nykyäänkin sentään jotain jännitettävää loppuun asti, jos haluaa tietää viimeisenä läpi päässeiden nimet.
Jonkinlaista mielenkiintoa tähän iltaan tuo sekin, mikä uutisväline hoitaa tulosseurannan parhaiten. Täytyy myöntää, että tv:stä seuraamme lähtökohtaisesti Ylen lähetystä, mutta pakko sitä on muitakin vilkuilla. Ja tietenkin nettiä aina välillä, jotta pysyy selvillä oman vaalipiirin ehdokkaista.
Jonottaminen tuntui juhlavalta, sillä ensi kertaa mukana olivat molemmat tyttäret. Perheemme nuoret naiset ovat siis niitä, jotka haluavat käydä äänestämässä - ja jopa samaan aikaan äidin kanssa. Ei meillä mitään yhteistä äänestyspäätöstä sentään ole tehty, vaan olen pikemminkin yrittänyt olla ehdottomasti neuvomatta ketään. Toisin päin on kyllä yritetty vaikuttaa, ja sehän minulle sopii... Monelle kansanedustajaehdokkaallekin olisi terveellistä kuunnella 18- ja 20-vuotiaiden mielipiteitä siitä, millaisen perinnön he haluaisivat itselleen jätettävän. Sen verran olin vaikutuksille altis, että viime hetkillä nuorensin ehdokastani. Seniorien puolella tuntuu nyt olevan joka ehdokas (hyvä asia toki!), mutta vielä enemmän haluaisin nyt panostuksia noiden kahden nuoren opiskelu- ja työnsaantimahdollisuuksiin. Meille keski-ikäisille kyllä riittää tässä yhteiskunnassa aina puolustajia.
Piti myöntää tyttärille, etten muista ensimmäistä äänestyskokemustani. Muutenkin asia on ehtinyt vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa muuttua kovin arkipäväiseksi. En pidä äänestämistä velvollisuutena, ja olenkin jättänyt väliin ainakin pari pressanvaalin kakkoskierrosta. Mutta ei se nyt niin hirveän suuri vaivakaan ole, ja vaalijonossa oli todellakin tällä kertaa tunnelmaa. 18-vuotiaamme edessä odotti rollaattorin kanssa rouva, joka 92-vuotiaana arveli äänestävänsä viimeistä kertaa. Kaksi erilaista elämäntilannetta ja todennäköisesti äänestyspäätöstäkin, mutta kumpikin oli katsonut tarpeelliseksi tulla paikalle.
Vaalivalvojaisia katsomme illalla ihan varmasti, vaikka tulos nykyisellään tuleekin niin kovin nopeasti, ettei kyse ole mistään kestävyyslajista. Olen itsekin ollut pari kertaa töissä eduskuntavaalien uutiskoneistossa sanomalehdessä 1990-luvun alussa, ja vielä silloinkin äänten laskeminen ja välittäminen uutisena eteenpäin kesti tuntikausia, yli deadlinen. Läpi menneiden ja pudonneiden haastatteista hoidettiin suuri osa vasta seuraavana päivänä. Eduskunta- ja kunnallisvaaleissa on nykyäänkin sentään jotain jännitettävää loppuun asti, jos haluaa tietää viimeisenä läpi päässeiden nimet.
Jonkinlaista mielenkiintoa tähän iltaan tuo sekin, mikä uutisväline hoitaa tulosseurannan parhaiten. Täytyy myöntää, että tv:stä seuraamme lähtökohtaisesti Ylen lähetystä, mutta pakko sitä on muitakin vilkuilla. Ja tietenkin nettiä aina välillä, jotta pysyy selvillä oman vaalipiirin ehdokkaista.
perjantaina, maaliskuuta 16, 2007
Valokuvatorstai: ajatuksen voimalla
Hollolassa siirryttiin viime kesänä ajatuksen voimalla keskiaikaan. Oli siinä tosin tarvittu aika paljon ihan kädentaitojakin.
perjantaina, maaliskuuta 09, 2007
Terveisiä liukuhihnalta
Kauppalehden irtisanomisilmoitus herätti muutamat keskustelupalstojen kärkkäät, joiden mielestä kokeneiden journalistien irtisanomiseen on syynsä. Mitäs ovat vanhoihin työrutiineihin sitoutuneita fakki-idiootteja, jotka jokaisen uuden teknisen vempaimen edessä ensimmäiseksi huutavat uutta sopimusta ja lisää rahaa.
Samanlaiseen käsitykseen törmäsin äskettäin tilaisuudessa, jossa olin kertomassa journalistien muuttuneesta työnkuvasta. Kuulija epäili, että ennen Internetin syntyä töihin päässeillä alan ammattilaisilla on päässään ylipääsemätön asennevamma, jota poteroihinsa hautautunut Journalistiliitto lyhytnäköisesti tukee. Nuoria ja osaavia kun on tulossa jonoksi asti.
Olen itsekin ollut tukemassa tätä kuvaa ammattilaisista, jotka eivät ole suostuneet ottamaan vastaan jokaista uutta välinettä ja toimenkuvaa kyseenalaistamatta. Haastattelin verkkoviestinnän opinnäytteisiini lehtitoimittajia, joiden toimituksissa verkkolehden tekeminen ei heti alussa sujunut kivuttomasti.
Milloin oli tekniikka pettänyt, milloin jäänyt välineen koulutus saamatta. Useimmat journalistit myönsivät, että monimediamaailmassa sattui työn tuiskeessa myös unohduksia.
Näiden surkimusten kertomuksille sain tukea itseäni viisaampien kirjoittamista tutkimuksista. Yhdysvalloissa asti on välillä kokeiltu yhteisiä monimediatoimituksia, välillä palattu verkkovelhojen omiin karsinoihin. Verkko ja sen sovellukset ovat jo luoneet uusia ammatteja, joiden tekijöistä on uumoiltu uutta eliittiluokkaa.
Mutta usein journalisti on vain varustettu uusilla tallennuslaitteilla ja yhteyksillä ja paiskattu kentälle. Reippaalle videoklippien, mobiiliuutisten ja verkkotekstin tekijälle on aikansa aplodeerattu, kunnes on keksitty uusi täyttymätön julkaisutarve. Aina ei laatu ole parantunut, kun tuottavuutta on lisätty.
Ei mediataloissa enää ole vapaamatkustajia, jotka hiovat päiväkausia suuria teoksiaan. Useimmat meistä työskentelevät jo tuotantolaitoksen liukuhihnalla, mihin monet viisaat mediatutkijat ovatkin journalistista prosessia verranneet.
torstaina, maaliskuuta 08, 2007
Vista tekee sähköposteista salakirjoitusta?
Jouduin ostamaan uuden työtietokoneen, jossa tietenkin on vista-käyttöjärjestelmä. Vuorokauden käytön aikana olen saanut jo kaksi sähköpostia, joiden sisältö on muuttunut aivan uskomattomaksi koodikieleksi. Kumpikin luotettavilta uutislähteiltä ja isoista organisaatioista. Olisipa hauska tietää, johtuuko yhteensopimattomuus nyt vistasta vai mistä. Aiemmin samojen organisaatioiden postit ovat kyllä auenneet ainakin tarpeeksi selkokielisinä.
Itsehän en huvikseni asentele mitään ohjelmia vaan turvaudun ammattilaiseen, kun kerran teen koneella töitä. Eilen ko. henkilö huokasi, kun näki reilun vuoden ikäisen tulostimeni. Ovat monet asiakkaat kuulemma vistan myötä joutuneet tulostinkauppaan, kun ei löydy yhteensopivuutta. Siltä näytti hetken minunkin työpisteessäni, mutta sitten ohiteltiin joitain tulostimen ominaisuuksia ja saatiin se toimimaan peruskäytössä (meillä ei siis tulostella valokuvia tai tehdä cd:n päälle kuvia).
Eiväthän ne uudet tulostimet, ainakaan musteisiin verrattuna, paljon maksa, mutta olen periaatteessa kaikenlaista luonnonvarojen tuhlaamista vastaan. Ymmärrän sen, että oikeasti vanhoihin laitteisiin on vaikea saada osia tai päivityksiä. Mutta että yksi käyttöjärjestelmä pakottaa kymmenet kodit ja työpaikat ostoksille, on jo rikollista.
Itsehän en huvikseni asentele mitään ohjelmia vaan turvaudun ammattilaiseen, kun kerran teen koneella töitä. Eilen ko. henkilö huokasi, kun näki reilun vuoden ikäisen tulostimeni. Ovat monet asiakkaat kuulemma vistan myötä joutuneet tulostinkauppaan, kun ei löydy yhteensopivuutta. Siltä näytti hetken minunkin työpisteessäni, mutta sitten ohiteltiin joitain tulostimen ominaisuuksia ja saatiin se toimimaan peruskäytössä (meillä ei siis tulostella valokuvia tai tehdä cd:n päälle kuvia).
Eiväthän ne uudet tulostimet, ainakaan musteisiin verrattuna, paljon maksa, mutta olen periaatteessa kaikenlaista luonnonvarojen tuhlaamista vastaan. Ymmärrän sen, että oikeasti vanhoihin laitteisiin on vaikea saada osia tai päivityksiä. Mutta että yksi käyttöjärjestelmä pakottaa kymmenet kodit ja työpaikat ostoksille, on jo rikollista.
Valokuvatorstai: sininen
Muistin katsoa Valokuvatorstain haasteen vasta äsken. Tällä kertaa linkkaan toiseen blogiini, Pro Mustarouskuun, jonne ihan sattumalta tein äsken aika sinisen merkinnän.
lauantaina, maaliskuuta 03, 2007
Kadonneita muistoja Toimittajakoulusta
Tuli viime viikolla postia Sanoman Toimittajakoulun 40-vuotisjuhlia valmistelevalta historiikkityöryhmältä, joka kyseli anekdootteja ja kuvia. Kiireessä siirsin postin vain seurattavien kansioon, mutta tänään hiihtoladulla ryhdyin miettimään, mitä sieltä 1980-luvun alusta, kymmenenneltä kurssilta, oikein muistan. Enpä paljoakaan, ajattelin, sillä välillä on vaikea luetella edes kaikkien kurssikavereiden nimiä - eikä meitä ollut kuin 18. Kummallinen on silti ihmisen mieli, sillä siinä eteenpäin lykkiessä palautui kohta mieleen yksi vierailu Ylessä ja toinen paloasemalla. Ja se, miten Tervon Jari aina hakkasi jonkinlaista reaktiopeliä Domuksen kuppilan aulassa, jossa kävimme Hietaniemenkadulla sijainneelta koululta syömässä. Ja - mutta säästetään ne harvat muistot nyt kuitenkin syksyllä tulevaan historiikkiin eikä julkaista ihan vielä...
Se harmittaa, ettei ainakaan minulla taida olla yhtään valokuvaa, joka olisi otettu jossain Toimittajakoulun oppitunnilla tai harjoittelujaksolla. Valokuvaajien kanssa oltiin liikkeellä harjoittelujaksoilla tietenkin koko ajan, mutta kukapa meitä toimituksen arkea häiritseviä harjoittelijoita olisi viitsinyt kuvata. Enkä itse varmaan edes tajunnut. Olenko muka kuvannut myöhemminkään yhdessäkään työpaikassani?
Se harmittaa, ettei ainakaan minulla taida olla yhtään valokuvaa, joka olisi otettu jossain Toimittajakoulun oppitunnilla tai harjoittelujaksolla. Valokuvaajien kanssa oltiin liikkeellä harjoittelujaksoilla tietenkin koko ajan, mutta kukapa meitä toimituksen arkea häiritseviä harjoittelijoita olisi viitsinyt kuvata. Enkä itse varmaan edes tajunnut. Olenko muka kuvannut myöhemminkään yhdessäkään työpaikassani?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
