lauantaina, maaliskuuta 03, 2007

Kadonneita muistoja Toimittajakoulusta

Tuli viime viikolla postia Sanoman Toimittajakoulun 40-vuotisjuhlia valmistelevalta historiikkityöryhmältä, joka kyseli anekdootteja ja kuvia. Kiireessä siirsin postin vain seurattavien kansioon, mutta tänään hiihtoladulla ryhdyin miettimään, mitä sieltä 1980-luvun alusta, kymmenenneltä kurssilta, oikein muistan. Enpä paljoakaan, ajattelin, sillä välillä on vaikea luetella edes kaikkien kurssikavereiden nimiä - eikä meitä ollut kuin 18. Kummallinen on silti ihmisen mieli, sillä siinä eteenpäin lykkiessä palautui kohta mieleen yksi vierailu Ylessä ja toinen paloasemalla. Ja se, miten Tervon Jari aina hakkasi jonkinlaista reaktiopeliä Domuksen kuppilan aulassa, jossa kävimme Hietaniemenkadulla sijainneelta koululta syömässä. Ja - mutta säästetään ne harvat muistot nyt kuitenkin syksyllä tulevaan historiikkiin eikä julkaista ihan vielä...

Se harmittaa, ettei ainakaan minulla taida olla yhtään valokuvaa, joka olisi otettu jossain Toimittajakoulun oppitunnilla tai harjoittelujaksolla. Valokuvaajien kanssa oltiin liikkeellä harjoittelujaksoilla tietenkin koko ajan, mutta kukapa meitä toimituksen arkea häiritseviä harjoittelijoita olisi viitsinyt kuvata. Enkä itse varmaan edes tajunnut. Olenko muka kuvannut myöhemminkään yhdessäkään työpaikassani?

Ei kommentteja: