Sinikka Nopolan kokoelma
Matkustan melko harvoin ja muita
kirjoituksia sisältää neljäkymmentä kirjoitusta, jotka on aiemmin kuultu
radiossa. Se on sekä vahvuus että heikkous.
Kun luen tarinoita tai oikeammin ajatelmia tai pohdiskeluja,
kuulen Erja Manton äänen. Hän tulkitsee tekstiä juuri sillä tavalla
monotonisesti, joka sopii Nopolan teksteihin. Huumori nousee vakavuudesta,
oivallukset triviaaleista huomioista.
Radio annostelee tekstejä yhden päivässä, lukija haluaa edetä
nopeammin. Puolivälissä moni miete on unohtunut.
Palaan siis takaisin. Melkein-maan Grace Kelly -jutussa
kirjoittaja irvailee tavallaan tehdä asioita melkein. Hän on asunut melkein
Pyynikillä ja on melkein kansalaisaktivisti, uimakandidaatti ja kasvissyöjä.
Käytännön ihminen asukkaana on suomalainen
omistusasuja, jonka pitää olla aina kotona ja käyttää jokaista huonetta, koska
asunto on kallis. Sama käytännön ihminen lajittelee ja kierrättää, kunnes lukee
näyttelijästä, joka ei voi syödä mitään, jolla on kasvot. Kuha lentää
energiajätteeseen muovipussiin solmittuna.
Hellyttävin käytännön ihminen on hautajaisissa, johon hän
menee huolimattomasti lyhennetyissä housuissa ja vaanii oikeaa hetkeä käydä
laskemassa kukkansa.
Eniten minua kosketti Alku, keskikohta ja loppu,
jossa Nopola pohtii ihmisten viehtymystä ajallisen sijaintinsa määrittelyyn,
esimerkiksi neljästoista heinäkuuta: ”Nythän on tarkkaan ottaen vielä keskikesän
alkupuoli, ei tässä mitään”. Saman jutun lopussa kirjoittaja ihmettelee, miksi
hänen päivänsä, viikkonsa ja vuotensa eivät valmistu, jotta edes yhtenä päivänä
hänellä olisi siisti pöytä ja luetut kirjapinkat.
Nopola uskaltaa kirjoittaa minä-muodossa tavallisia
ajatuksia, myös noloja ja tyhmiä. Hänellä on aikaa ja halua eläytyä arkeen
vinosta näkökulmasta, vaikkapa pohtimalla esineiden sielunelämää. Samanlainen
arkipäivän anarkismi on voimissaan Sinikka ja Tiina Nopolan lastenkirjoissa.
Kaikki tekstit eivät vie ensi oivallusta pidemmälle. Suosittelen
kirjaa työmatkabussiin tai -junaan: kun jutun lopussa nostaa katseensa
kirjasta, lähipenkkien käytännön ihmiset näyttävät erilaisilta.
Ina Ruokolainen
Kirjat
Sinikka Nopola
Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia
WSOY 2012, 140 s.
Kirja-arvio on julkaistu Keskisuomalaisessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti