Eilen satuin kuuntelemaan radiota juuri oikeaan aikaan aamulla, kun Sinfonia Lahden intendentti Tuomas Kinberg kertoi tulevan illan konsertista Sibeliustalossa. Tarjolla olisi Dmitri Šostakovitšin 7. sinfonia eli Leningrad-sinfonia, jonka säveltäjä kirjoitti osittain piiritetyssä Leningradissa. Lavalle nousisi sata soittajaa ja johtajana Okko Kamu. Intendentti uskoi, ettei moinen mahdollisuus kovin pian tulisi eteen; hänkään ei ollut koskaan ennen kuullut seitsemättä sinfoniaa konsertissa.
Päättelin, että lippuja täytyy olla vielä jäljellä ja innostuin niin, että yritin saada muutamaa ystävääkin mukaan. Onneksi tajusin, että eihän konserttivierailu ole muista kiinni vaan ihan omasta halusta. Ajoin päivällä lippuluukulle, josta minulle löytyi hyvä paikka permannolta, kuudennelta riviltä. Kaikkein eniten ällistyin, kun kuulin lipun hinnan: 18,50 euroa!
Eiväthän normaalit sinfoniakonserttiliput hirveitä maksa, mutta alle kaksikymppiä! Siinä on tietenkin yhteiskunnan subventaatiota mukana. Eilen olin onnellinen tuosta tuesta, sillä tilillä tai kukkarossa ei olisi ollut rahaa yli kolmenkympin sijoitukseen. Toivon ja uskon, että kuulijoissa oli muitakin kaltaisiani.
Ennen väliaikaa saimme kuulla ensin Franz Lisztin ja Marcel Duprén urkuteos Ad nos, ad salutarem undam, jonka solistina soitti viisikymppinen ranskalainen urkutaiteilija Olivier Latry. Sibeliustalossahan on huipputason urut, joita saimme kuulla taitavan soittajan tulkitsemana ja ison orkesterin kanssa. Jo tuo esitys oli hieno ja keräsi pitkät aplodit asiantuntevammalta yleisöltä.
Ja sitten itse Leningrad-sinfonia: sen neljäsataa marssitahtia alussa luovat todellakin hypnoottisen jännitteen. Ei voi erehtyä musiikin mahdollisuudesta kuvata sotaa, kärsimystä ja sortoa. Marssijakson jälkeen heittäydyin mukaan aivan täysillä kuuntelemaan niin täysillä pauhaavaa kuin hiljaisissa osissa hivelevääkin musiikkia. Lumouduin myös katselemaan muusikkoja, joiden keskittyneet ilmeet ja eleet säilyivät, vaikka yli tunnin kestävä sinfonia vei heistä monet varmasti äärirajoille jaksamisen kanssa. Moni pyyhki hikeä. Olin näkevinäni, että myös osa soittajista liikuttui.
En ole vähääkään musiikin tuntija, mutta sen verran olen käynyt sinfoniakonserteissa, että tunnistin ainutlaatuisen kokemuksen. Yleisö - minä mukana - hakkasi käsiään ja kutsui kapellimestarin takaisin ainakin kolme kertaa.
Nyt yritän muistaa sen, että vähän useamminkin voisi lippuluukulle mennä. Kaikki konsertit eivät ole ainutlaatuisia, mutta klassinen musiikki tekee hyvää, etenkin kun oman kaupungin orkesteri osaa sitä soittaa.
Muille mattimyöhäisille tiedoksi: konsertti uusitaan tänä iltana. Käykää kysymässä lippuja. Takaan, että kannattaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti