Helen Mosterin Hylky on niitä romaaneja, joka pistää lukijan odottamaan lisää. Ei niin, että toivoisin jatko-osaa, sillä tämä tarina on nyt tässä. Suomentajana ja toimittajana aiemmin tunnettu esikoiskirjailija on kuitenkin jo niin taitava, että odotan häneltä monta uutta sukellusta historiaan, taiteeseen – ja ehkä myös veden alle.
Tarina lähtee liikkeelle sukelluksesta. Lukijalle vielä tuntemattoman miehen eteen ilmestyy yllättäen hahmo ja sitten masto.
Kohta ollaankin vuoden 1792 Pietarissa, Katariina Suuren Talvipalatsissa, jossa vanheneva keisarinna valmistelee suurta tilausta. Rakkauselämäänsä ja valtaansa pönkittääkseen hän haluaa Meissenin posliinitehtaalta maailman kauneimman astiaston ja nuorelta wittenbergiläiseltä taiteilijalupaukselta upeita maalauksia. Tilaukseen kuuluu myös parhaita viinejä, kankaita, harvinaisia väriaineita ja muita ylellisyystarvikkeita.
Lastin kuljettajaksi valitaan alankomaalainen merikapteeni Willem Arnesen, joka on juuri jäänyt leskeksi lapsilaumansa kanssa. Heistä vanhin, Arne, ei isänsä pettymykseksi ole kiinnostunut merenkulusta nuoremman veljensä Pietin tavoin. Arne haluaa taiteilijaksi.
Nykysukeltajaksi paljastuu Anton Saksa, joka puolestaan on pettymys sekä entiselle vaimolleen että taideagenttina menestyneelle äidilleen. Meren alta löytyneestä hylystä tulee Antonille pakkomielle, jonka varjolla hän pääsee tutustumaan 1700-luvun lopun historiaan.
Romaani kulkee kahdessa aikatasossa välillä hyvin taitavasti, välillä hieman kömpelösti selittäen. Johtavaksi teemaksi nousevat perheen sisäiset ristiriidat.
Kiinnostavimmat hahmot ovat isä ja poika Arnesen, joista nuoren taiteilijalupauksen kohtalo koskettaa erityisesti. Arnella on aikansa tiukoissa raameissa sekä lahjakkuutta että näkemystä – ja kirjailijalla taitoa eläytyä niihin. Paljon ohuempi hahmo on Anton, teennäisempikin nykypäivän murheineen.
Moster kuvailee asiantuntevan oloisesti 1700-luvun hovitapoja, merenkulkua, posliinitehdasta ja kuvataidetta. Yhteen ne nivoo hylky, joka kovasti muistuttaa Suomen aluevesiltä löytynyttä Vrow Mariaa. Kaikki rönsyt eivät palvele tarinaa, mutta silti teksti pysyy kiinnostavana. Toivottavasti kirjailija valitsee jatkossakin yhtä mielenkiintoisia aiheita ja puhaltaa niihin vielä enemmän elämää.
Ina Ruokolainen
Helen Moster: Hylky. Avain 2011, 253 s.
Kirja-arvio on julkaistu 13.4.2011 Etelä-Suomen Sanomissa otsikolla Hylky yhdistää tapahtumia nykyajassa ja menneisyydessä.
2 kommenttia:
Sain muuta kautta palautetta tämän arvostelun kielestä. Totta, kauhukseni huomasin vasta julkaisun jälkeen, että olen tehnyt arvostelun ensimmäisessä virkkeessä pahan kongruenssivirheen. Päälauseessa kirjoitan "kirjoista", sivulauseessa käytän yksiköllistä joka-pronominia ja kirjoitan yhdestä kirjasta.
Tällainen virhe on anteeksiantamaton, mutta valitettavasti se syntyy helposti. Kun mitä tahansa tekstiä hioo ja muuttelee moneen kertaan, voi alkuperäinen ajatus jäädä yhteen osaan virkettä, mutta toinen osa noudatteleekin jo seuraavaa mielessä ollutta muotoilua.
Omalle tekstilleen on valitettavasti välillä niin sokea, ettei edes tarkistusvaiheessa huomaa isojakaan munauksia.
Se tässä on erityisen surullista, että arvio on mennyt maakuntalehtien arvostelupoolin kautta neljään lehteen, joista ainakin kaksi on sen julkaissut sellaisenaan. Kunpa joku pilkunviilaaja olisi jo taittovaiheessa huomannut, että tässä tekstissä on jotain pahasti vialla. Miten iloinen olisinkaan ollut tekstin editoinnista tässä tapauksessa!
Mitä hullua, Ina! Kijoituksesi on täysin asiallinen ja hyvä! En edes huomannut pahoittelemaasi virhettä, jos se nyt virhe edes oli, minusta on täysin loogista puhua ensin monikossa, siirtyä sitten yksikkömuotoon. Kirjojahan on tuhottomasti, mutta vain yhtä kerrallaan voi lukea.
Kirjoittamasi perusteella kiinnostuin tästä kirjasta, ja aion lukeakin sen, jos se löytyy kirjastosta. Olen aiemmin lukenut teoksen kirjoittajan aviomiehen, Stefan Mosterin, laajan romaanin Nelikätisen soiton mahdottomuus, ja pidin siitä. Luulenpa, että pidän tästä hänen vaimonsakin kirjasta. Ainakin onnistuit vakuuttamaan minut siitä, vaikka vähän varoen, mutta taitavasti, siitä kirjoititkin.
Lähetä kommentti