Markus Nummen Karkkipäivään on todella vaikea päästä sisälle. Ongelmaa kuvaa hyvin romaaniin sisältyvä episodi, jossa päähenkilöihin kuuluva kirjailija Ari saa pakit elokuvan tuotantoyhtiöltä. ”Jos kukaan ei jaksa kattoa sitä edes sinne asti…”, yhtiön edustaja luonnehtii käsikirjoitusta.
Alussa on pieni poika, joka omalla kielellään puhkuu raivoa, pelkoa ja vähän toivoakin halutessaan pelastaa vankina olevan prinsessan. Ari kirjoittaa hänestä tarinaa, jonka lopussa näyttää käyvän todella huonosti.
Seuraavaksi esitellään kauppaketjun tilasuunnittelija Paula, joka pelkää kontrollin menettämistä niin paljon, että päätyy pitämään tytärtään vankina. Sosiaalityöntekijä Katriin taas tutustutaan, kun hän vääntää täydellistä esitystä työstään.
Tapahtumat keskittyvät esikaupungin kerrostaloalueelle metsän reunaan. Ari ja mielikuvitusnimeä Tok Kilmoori käyttävä Tomi tutustuvat kaupan kassalla, kun pojalta puuttuu kolikko karkkipussiostoksista. Vähitellen selviää, että pojalta puuttuu paljon muutakin, esimerkiksi huolta pitävät aikuiset.
Ari ja suklaata ahmiva Paula ovat naapureita, Tomin vahtima vangittu prinsessa Paulan tytär. Katri hälytetään kentälle, kun kerrostalojen käytävissä aletaan epäillä karmeita salaisuuksia.
Jos Karkkipäivä olisi elokuva, ihmiset voisi esitellä muutamassa tehokkaassa kohtauksessa. Nyt pitää kahlata 140 sivua, jotta heihin ehtii kiintyä.
Vaivannäkö kuitenkin kannattaa, jos haluaa lukea hyytävän tarinan siitä, miten raaoilla tavoilla me aikuiset laiminlyömme ja pahoinpitelemme lapsia.
Kukapa haluaisi, ellei näkymättömäksi lannistetusta Tomista olisi jo tullut siinä vaiheessa rakas ja tärkeä. On pakko tietää, miten hänen ja prinsessan käy.
Nummi kirjoittaa kirjan jälkisanoissa käyttäneensä lähteenä sosiaaliviranomaisten ja tutkijan tekstejä aidoista lastensuojelutapauksista. Aitouden haistaa, mutta todennäköisesti enemmän voimakkaan henkilö- ja paikkakuvauksen kuin lähdemateriaalin ansiosta.
Elokuvakäsikirjoituksiakin tehneen Nummen olisi silti pitänyt päättää, kenen tarinaan hän keskittyy. Ettei lukeminen jäisi kesken, jotta havahtuisimme näkemään näkymättömät lapset.
Ina Ruokolainen
Markus Nummi
Karkkipäivä
Otava 2010, 381 s.
Kirja-arvio on julkaistu 28.9.2010 Etelä-Suomen Sanomissa. Maakuntalehtien yhteistyön perusteella kritiikki voidaan julkaista myös Karjalaisessa, Keskisuomalaisessa ja Savon Sanomissa (20.10.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti