Viime kesän Mukkulan kirjailijakokouksen voimakkaan alustuksen jäljiltä paikkasin kirjallisen aukon ja tutustuin Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan romaaneihin. Ehdokkuus Finlandia-kisassa saa toivottavasti monen muunkin tarttumaan taitavan prosaistin tekstiin. 2004 ilmestyneen Jään ja tulen kevät –teoksen perusteella jo ihailin kirjailijan kykyä kuvata etenkin lasten ja naisten selviytymistä välirauhan niukoissa oloissa. Lakanasiivet jatkaa tarinaa sotakesänä 1941, mutta toimii uusine sävyineen ja näkökulmineen myös mainiosti itsenäisenä teoksena.
Lakanasiivet on perustellusti yhden päivän romaani. Kuopiota pommitetaan jatkosodan aikana yhtenä ainoana päivänä, mutta juuri tuon juhannuksen kautta kirjailija kertoo luontevasti sota-ajan suurista muutoksista.
Lapset on lähetetty maalle pakoon, kaupunkiin jääneet naiset ja vanhukset keräävät elantonsa mistä voivat. Jo edellisestä kirjasta tuttu ravintola Tatra on kiinni, mutta viskipullot vaihtavat omistajaa ja uusia musiikkinumeroita suunnitellaan. Melkein kaikki uskovat sodan loppumiseen viimeistään syksyllä, joku vielä Viipurin palautukseenkin.
Kuin varkain aamuhämärissä kaupunkiin saapuu saksalais-viipurilaistaustainen Mizzi, jonka kautta kietoutuvat yhteen monet aiempien kirjojen ja uusien henkilöiden kohtalot. Sahanomistaja, ravintoloitsija, tarjoilija ja muusikko ovat kaikki saaneet osuutensa varieteetaiteilijan Viipurin säteilystä ja joutuvat nyt lunastamaan vanhoja velkoja. Samalla jokainen yrittää edistää omaa asiaansa, liiketoimia tai silkkaa eloonjäämistä.
Mizzin mukana saapuu tyttö, joka on äidilleen pelkkä rasite. Charlotta ei sovi naimattoman viihdyttäjän kuvaan ja on lisäksi sairastunut juuri silloin, kun Mizzillä olisi ollut mahdollisuus astua Petsamossa Amerikan laivaan.
Kun äiti etsii ulospääsyä rappiostaan, tyttö jää jo ennestään tutun sotaorvon, Juho Tiihosen vastuulle. Syntyy ystävyyssuhde, joka kuvailussa Kähkönen nousee parhaiden lapsikuvaajien tasolle. Lasten kieli sekä todellisuudesta ja mielikuvituksesta nousevat uhat ovat eleettömyydessään hyvin vaikuttavaa luettavaa.
Sodan raadollisuuden keskellä kirjailijalla on muutenkin herkkyyttä arjelle. Työläisperheelle varis ryöstämässä kasvimaan herneitä on yhtä suuri katastrofi kuin koko kaupungin savustava lautatarhan palo. Ilmahyökkäyksen aikanakin jokaisen pelko on yksilöllistä.
Lakanasiivet on kielellisesti rikas kirja. Kuopion murre, varakkaiden hienostelu ja muualta tulleiden puhetavat soljuvat luontevasti. Arkirealismin keskeltä huumori nousee pintaan joskus pieneksi hetkeksi, kun ihmiset ovat paljaimmillaan. Jos Kähkönen nauraa hahmoilleen, hän tekee sen hiljaa, surullisesti tai hellyydellä.
”Ei Mizzi enää mikään ilmestys ollut. Oli kerran ollut, kyllä. – Sota se kai oli Mizzin ahdinkoonsa ajanut, ja se harkitsemattomuus, joka sitä aina oli vaivannut. Ne kaksi yhdistettyinä – niks naks, äkkiä tattoivat hennon naisen niskan”, kirjailija pistää yhden Mizzin miehistä pohtimaan.
Kähkönen hallitsee hienosti yhden päivän sisään mahtuvat tapahtumat, tunteet ja havainnot. Niistä hän kutoo vaikuttavan tulkinnan siitä, mitä raiteiltaan eksyneille ihmisille tapahtuu sodan keskellä.
Ina Ruokolainen
Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet. 398 s.Otava 2007
Kirja-arvio on julkaistu 25.11.2007 Etelä-Suomen Sanomissa (vaatii lukutunnuksen).Kuvan olen ottanut Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa 19.6.2007.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti