Jyrki Nummi sitten päätti antaa Finlandia-palkinnon Kjell Westölle, ennakkosuosikille, kirjastaan Där vi en gång gått - Missä kuljimme kerran. Päätöksessä oli hieman työvoiton makua, olihan Westö neljättä kertaa ehdokkaana. Ja Nummi vastaa puheessaan aika fiksusti meille epäilijöille, joiden mielestä kisassa oli väärät ehdokkaat ja lopputulos.
En ole lukenut kirjoista kuin kaksi, Westön kirjan suomennettuna ja Taina Sampakosken Ikonin, joten en oikeastaan voisi edes arvostella. Silti päätös oli minulle pettymys. Olen lukenut kaikki Westön aiemmat kirjat - osan ruotsiksi, osan suomennettuina - mutta tästä pidin vähiten. Se oli jotenkin väkisin rakennetun oloinen ja siksi raskas. (Tätä Nummi nimittää kirjalliseksi käsityötaidoksi.) En myöskään kiintynyt syvästi yhteenkään henkilöön, mikä yleensä on hyvän kirjan mittari. Mutta miljöönsä Westö kyllä osaa kuvata, mihin moni kriitikko varmaan viittasi mainitessaan Helsingin kirjan päähenkilöksi.
Hesari tarjosi tänään palkinnon selvittyä uusintana keväisen Kjell Westön haastattelun, joka todella herätti odotuksia. Ja ovathan ne teemat siellä, mutta eivät vain tulleet minulle lukijana lihaksi.
Ja kuten sanottu, palkintohan riippuu kovasti syksyn muusta tarjonnasta. En minä Sampakoskellekaan Finlandiaa olisi antanut, vaikka pidin siitä paljonkin. Muista kirjoista ennalta minua kiinnosti vain Petri Tammisen Enon opetukset, johon olisin halunnut ehtiä tarttua miehen omalaatuisen huumorin vuoksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti