Veikkaan, että moni muukin yllättyy Venla Hiidensalon tuoreen romaanin ääressä. Karhunpesä on jotain aivan muuta kuin pari vuotta sitten ilmestynyt Mediahuora, jossa kirjailija nosti esille muutoksessa olevan median nurjimpia puolia.
Kiihkeästi nykyhetkessä eläneen esikoiskirjan jälkeen lukija
saa eteensä 480-sivuisen sukutarinan, jossa on tilaa käsitellä suuria teemoja
sadan vuoden ajalta. Ja kyllä, kirjailija selviää tästä pääosin hienosti.
Kuolema on Karhunpesässä läsnä heti ensi sivuilta lähtien.
Maailman kriisikohteissa kiertävä nuori valokuvaaja Matalena tulee Suomeen
äitinsä kutsusta. Isänäidin, Alman, loppu on lähellä.
Sairaalassa Alma pyytää etsimään 1918 sisällissodan jälkeen
kadonneen isänsä. Kukaan ei tiedä, mitä punaisten joukossa Venäjälle paenneelle
Voitolle on tapahtunut.
Alman mökistä Matalena löytää sanomalehtiartikkelin ja siitä
tiedon alan tutkijasta, jolle lähettää sähköpostia. Ilmari vastaa nopeasti ja
kysyy Matalenalta, miksi tämä etsii tietoja, joista kiinnostuvat useimmin
vanhat miehet.
Kirjan toinen tärkeä teema on vaikeneminen. Myöskään isotäti
Olgan kohtaloa eivät aikaisemmat sukupolvet ole uskaltaneet selvittää tai edes
puhua siitä.
Olgan vaiheet syrjäisellä saarella antavat nimen koko
kirjalle. Metsässä viihtyvä nuori nainen on naitettu väkisin vanhalle
kalastajalle. Hylätystä karhunpesästä hän löytää turvapaikan itselleen ja
kielletylle rakkaudelleen, mutta sisällissodan melskeissä sekään ei pelasta.
Kolmas teema on sovinto menneisyyden kanssa. Matalena ei
pysty jatkamaan eteenpäin omassa elämässään ennen kuin edes osa salaisuuksista
selviää. Hän on paennut ulkomaille väkivaltaista miestään ja yhtä paljon omaa
juurettomuuttaan.
Matka kohti sovitusta vaatii naista käymään läpi suhteensa
elävään äitiinsä, autokolarissa kuolleeseen isäänsä ja näiden kummankin
vanhempiin ja isovanhempiin.
Henkilöitä on paljon ja heistä tärkeimmille on omistettu
kokonainen teoksen osa. Useista olisi
saanut oman kirjansa, mutta kirjailija ei ole siihen tyytynyt.
Vasta sukupolvien ketju voi näyttää, miten vahvasti sota ja
viha vaikuttavat ihmisten elämään vielä sadankin vuoden kuluttua.
Olgan sisko Senja valitsee sisällissodan melskeissä
voittajien puolen, rikastuu aineellisesti, mutta ei kestä henkistä painetta.
Hänen miniänsä Aleksandra, Matalenan toinen isoäiti, joutuu lapsena lähtemään Pietarista
Suomeen.
Matalenan isä on tutkiva journalisti, joka muuttuu
ihannekuvaksi myös leskelleen, vaikka avioliitto oli onnettomuuden alla jo
vaikeuksissa.
Parhaiten Hiidensalo onnistuu kuvatessaan edellisiä polvia
nuorina, kun heillä on vielä voimia, idealismia ja rakkautta. Myös Matalena
kuuluu näihin nuoriin ja rohkeisiin, mutta silti kohtaamiset nykypäivässä ovat
teoksen heikointa antia.
Tapahtumapaikoilla ja niiden hengellä on suuri merkitys.
Lukijan mieleen jäävät vahvasti kuvat metsäsaarelta keskeltä Suomea ja
venäläiseltä leiriltä, jossa inhimillisyys katoaa nälän lisääntyessä.
Uudet kirjailijasukupolvet ovat viime vuosina löytäneet
tuoreita näkökulmia Suomen rankkoihin sotiin viime vuosisadalla. Hiidensalon
teoksen lähtökohta oli oman suvun tarina. Hienosti siitä kasvoi romaani, jolla
on merkitystä monen muunkinlaisen suvun jäsenille.
Ina Ruokolainen
Venla Hiidensalo
Karhunpesä
Otava 2014, 480 s.
Kirja-arvio on julkaistu Savon Sanomissa 12.3.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti