Anni Kantto palaa kolmen vuoden jälkeen Helsingistä Tampereelle epäonnistuttuaan kaikessa. Hän on saanut potkut työpaikasta, miesystävä on jättänyt ja taakse on jäänyt myös epäonnistunut terapia.
37-vuotias Anni on iso, todella lihava. Kun nainen raahaa painavia ostoskasseja
ylös Armonkallion pakoyksiötä, hän tuntee katseet selässään. Kun hän syö
kahvilassa pullaa, hän aistii paheksunnan.
Pekka Hiltusen
poleeminen romaani Iso käy Annin
henkilökuvan kautta kiinni yhteen etuoikeutetun maailman isoon ongelmaan:
läskiin. Kuvaamalla Annin ajatuksia, tekoja ja ympäröivän yhteiskunnan
reaktioita kirjailija osoittaa, miten pelkkä lihavuus tekee ihmisestä hylkiön.
Annin lihavuus on ongelma muille ja siksi myös hänelle
itselleen. Nainen on sivistynyt, koulutettu ja terve mutta joutuu joka paikassa
kohdelluksi ihmisenä, jonka on pakko laihtua. Hän haluaa olla toisinajattelija.
Teoksen kertoja on koko ajan Anni, kirjan lukujen aika ja
paikka vuorottelevat.
Helsingin Anni käy todella lihavien painonhallintaryhmässä
Lapinlahden sairaalan tiloissa ja tekee kahvilatöitä surkeassa kuppilassa. Hän myös
elää lyhyen ja kauniin miessuhteen, joka ei kaadu lihavuuteen vaan siihen,
miten huonosti Anni kestää ympäristön reaktiot ulkonäköönsä.
Tampereen Anni yrittää hahmottaa uutta elämää työttömänä,
rahattomana ja lyötynä. Ainoa hyväksyvä ihmissuhde alkaa rakentua
epätodennäköisen henkilön, vuokraemännän kanssa.
Toisinajattelija-Anni kirjoittaa päässään puheita ja
suunnittelee ulostuloja lihavien puolesta. Hän lukee pakkomielteisesti kaiken,
mitä lihavuudesta kerrotaan iltapäivälehtien lööpeistä lääketieteellisiin
artikkeleihin. Hän masentuu ja suuttuu yhä useammin olettamuksesta, jonka
mukaan lihava on aina ongelma yhteiskunnalle.
Psykologisia trillereitä aiemmin kirjoittanut kirjailija on
selvästi käynyt läpi merkittävän määrän lihavuudesta kirjoitettuja tekstejä. Osa
siitä taipuu kiinnostavaksi fiktioksi, mutta liian paljon sivuille on siirtynyt
uuvuttavaa faktaa.
Painonhallintaryhmää Hiltunen kuvaa valtapelinä, jossa terapeutti
ja muut ryhmän jäsenet kuitenkin jäävät valjuiksi. Välillä on vaikea uskoa,
miksi näin tylsällä miehellä on paljon valtaa ryhmäläisiin, kun panoksena on
koko elämää koskevat päätökset kuten lihavuusleikkaus.
Astetta hurjemmin kirjailija kuvaa sosiaaliministeriä ja
hänen masinoimaansa lihavuuskampanjaa, joka lopulta saa Annin toimimaan. Avoimessa
keskustelutilaisuudessa hän murentaa hieman virallisen lihavuuspropagandan
rintamaa.
Uskottavin ja mielenkiintoisin teos on kuitenkin kuvatessaan
Annin ja vuokraemännän, Huivirouvan, kohtaamisia. Kumpikin on yksin, kantaa surua
ja ulkoista merkkiä, joka eristää heidät muista. Lihavuus ei määritä heidän
suhdettaan.
Antisankari-Anni on virkistävä päähenkilö, jonka olisin
toivonut irrottelevan vielä vähän rajummin. Lihavien syrjintä on kummallisen
hyväksyttyä ja todennäköisesti vielä paljon rajumpaa todellisuudessa kuin
Iso-teoksessa. Tällaisenakin kirja herättää pohtimaan, toivottavasti myös omia
asenteita.
Ina Ruokolainen
Pekka Hiltunen
Iso
WSOY, 2013, 419 s.
Kirja-arvio on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa (ei verkossa), Savon Sanomissa ja Keskisuomalaisessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti