Punapaitojen muistelut ovat elävää hiihtokulttuuria

Kun Veikko Kankkonen oli voittanut normaalimäen olympiakultaa 1964, moni suomalainen pikkupoika nosti pipoa vähän ylös takaraivolta oman urheilusuorituksensa jälkeen. Lahden Hiihtoseuran punapaitojen merkitys idoleina ja urheilusankareina oli suuri, vaikka media ei vielä seurannutkaan heidän jokaista askeltaan.

”Viki” Kankkonen on yksi muistelijoista Punapaidat – lahtelainen mäkilegenda -teoksessa, johon on kirjattu ylös merkittävä määrä hiihtourheilun historiaa. Yhteensä kirjaa varten on haastateltu lähes sata 1910-1950-luvuilla syntynyttä mäkihyppääjää ja lajin vaikuttajaa.

Suurtyön haastattelijoina tekivät kaksi aitoa punapaitaa, Pekka Kivistö ja Antero ”Napu” Verto, jotka keräsivät muhkeat 280 tuntia muistoja. Keijo Laiho puolestaan keräsi valokuva-aineistoa kotialbumeista Lahden Hiihtomuseon dokumenttien lisäksi.

Keruutyö on kannattanut, sillä kirja on täynnä kiinnostavaa ja harvinaista materiaalia, josta graafinen suunnittelija Osmo Penna on rakentanut upean kokonaisuuden.

Punapaidat ei ole urheiluhistoria tilastoineen eikä edes pelkkä urheilukirja. Pääosassa on toki mäkihyppy – tai erikoismäenlasku – mutta sen kautta tarkastellaan paljon laajemmin lahtelaista ja suomalaista elämänmenoa. Kyse on suomalaisesta populaarikulttuurista ja sotienjälkeisen Suomen miesten yhteisöllisyydestä.

Kirjoittajista Antti Karisto on sosiaaligerontologian professori, professori Pekka Laaksonen taas kansanperinteen tutkija. Kirjan esipuheessa he ilmoittavat olevansa entisiä lahtelaisia pikkupoikia ja urheilun ystäviä.

He siteeraavat lahtelaissyntyistä runoilijaa Risto Ahtia: ”Miksi lahtelaiset ovat maailman parhaita mäkihyppääjiä? Koska kaikki lahtelaiset ovat mäkihyppääjiä.”

Näkökulma toimii, sillä tässä teoksessa kerrotaan lahtelaisten mäkimiesten kultakaudesta 1900-luvun alusta 1960-luvulle, jolloin ”kaikki” vielä hyppäsivät. Ikämiehet muistelevat pikkupojan innolla ensimmäisiä pelottavia hyppyjä niin pikkutösissä, Karpalon puumäissä kuin kunnioitusta herättävässä Isossakin.

Tösä muuten on aito päijäthämäläinen termi, jolla viitataan sekä lumesta muokattuihin että rakennettuihin hyppyreihin. Lahdessa tösärinteitä riitti, sillä kaupunki sijaitsee Salpausselän harjujen kattilassa.

”Pikkupoikien itse improvisoimista tösistäkin on vedetty hirveellä konalla eli rohkealla nojalla. Niissä tosin on myös helposti rypässy tai kyntäny”, kirja kuvaa elävästi mäkihypyn ja kielen suhdetta.

Samanlainen ote säilyy läpi tekstin myös kertoessaan huippuhyppääjistä kuten Niilo Halosesta, Eino Kirjosesta ja Kärkisen veljeksistä Juhanista ja Kalevista. Sankaritarinoiden vieressä kulkevat kuvaukset puutteellisista varusteista, solisluunsa ja suksensa katkaisseista epäonnisista ja sodissa kuolleista mäkitoivoista.

Ja jos joku ei tiedä, mistä punapaidat saivat nimensä: himoittu ja kadehdittu tummanpunainen villapaita tupsupipoineen oli pitkään Lahden Hiihtoseuran virallinen kilpailuasu ennen hyppyhaalareiden ja -kypärien aikaa.

Ina Ruokolainen

Antti Karisto ja Pekka Laaksonen: Punapaidat. Lahtelainen mäkilegenda. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Lahden kaupunginmuseo – Hiihtomuseo 2011. 250 s.

Kansikuva: Antero Verto, Antero Immonen ja Timo Mäkinen Iitin Sitikkalassa. Kuva: Pekka Kivistö.

Kirjajuttu on julkaistu Hiihto-lehdessä 5/2011.