torstaina, kesäkuuta 23, 2011

Saako kirjailija puhua vaikeita?

Palaan vielä Lahden eli Messilän kirjailijakokouksen tunnelmaan, jota ainakin kaksi lehteä, Etelä-Suomen Sanomat ja Helsingin Sanomat, käsitteli tällä kertaa harvinaisen paljon ns. suuren yleisön näkökulmasta. Teltasta ja nurmikolta oli löydetty ihmisiä, jotka tunsivat olonsa vieraaksi, kun eivät tunteneet kokouspaikalta ketään muuta tai heti ymmärtäneet, mitä kirjailija ehkä haluaa alustuksessaan sanoa.

HS:n Noora Mattila jatkoi teemaa tänään kulttuurisivun näkökulmassa, jossa hän jakoi kirjailijoiden alustukset kolmeen kategoriaan. Ensiksi oli runollisia tekstejä, jotka käsittelevät subjektiivisesti kirjailijan työtä, arkipäivää. Toiseksi oli korkealentoista pohdiskelua, jotka Mattila piti lähinnä oman oppineisuuden todisteluna, jolla taas haetaan oman ryhmän hyväksyntää. Ja sitten oli muutama yhteiskunnallinen puheenvuoro, joita pitivät enimmäkseen kehitysmaista (!) tulevat kirjailijat. Positiiviseksi poikkeukseksi Mattila nosti Olli Jalosen, joka osasi yhdistää yhteiskunnallisuuden ja kirjailijan työn. Jalosta koskevasta havainnosta olen tismalleen samaa mieltä: alustus oli itsessään hienoa kirjallisuutta ja samalla viiltävän hyvä yhteiskunnallinen kannanotto kirjailijan tehtävästä maailmassa.

Senkin olen valmis allekirjoittamaan, ettei jokaisen alustuksen jokainen rivi varmaankaan palvellut kokouksen tärkeintä tehtävää, keskustelua. Ei välttämättä ole helppo tarttua ranskalaisessa kammiossa pitkään pureskeltuun ajatuskulkuun, jos sitä ryydittävät kulttuuri- ja kielierojen lisäksi kirjoittajien ja kuuntelijoiden hyvin erilaiset taustat. Vaikka yhä useampi kirjailijakin on nykyään korkeasti koulutettu, ei jokaisella sentään ole filosofian, kielitieteen, matematiikan tai historian arvosanaa taskussaan. Joku on syntynyt 1930-luvulla ja elänyt jo monta sotaa, toinen on ollut pikkulapsi vielä Berliinin muurin kaatuessa. Tämä sama koskee tietysti myös yleisöä.

Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi kirjailija ei saisi puhua vähän vaikeitakin, jos edes yksi muu osallistuja saa kiinni hänen ajatuksestaan ja pystyy siitä keskustelemaan. Välillä on ihan hyvä joutua hetkeksi haukkomaan henkeään ja pohtimaan, mikä olikaan tässä se olennaisin näkökulma. Joskus oivallus löytyy filosofiasta, toisen kerran henkilökohtaisista kokemuksista, aika usein historiasta.

Olen itse 1950-luvun lopussa syntynyt, paljon lukenut ja ainakin muodollisesti korkeakoulutettu. Kuuntelin alustuksia välillä suurella mielenkiinnolla, välillä ajatukset harhailivat ties missä. Loistavista tulkeista huolimatta paljon meni pääni yli Messilän harmaalle taivaalle, kuten Mattila asiaa kuvaili.

Me voimme joka päivä lukea aivan riittävästi helpoiksi paketoituja, sataan kertaan pureskeltuja, hajuttomia ja mauttomia tekstejä ympärillämme julkaistavista lehdistä, valitettavan usein myös kirjoista. Voisi tehdä hyvää joskus pysähtyä kuuntelemaan ja lukemaan tekstejä, joita ei heti ymmärrä. Keskustelua seuratessa on tietenkin vaikea enää palata kuulemaansa, mutta kirjailijakokouksen nettisivu auttaa tässäkin. Onneksi lähes jokainen puhuja antoi luvan julkaista alustuksensa, joista suosittelen nyt aluksi Olli Jalosen kristallinkirkasta tekstiä.

Muut tekstit löytyvät täältä. Tervemenoa lukemaan ensin alustuksia, sitten kunkin kirjailijan tuotantoa. Minä hain kirjastosta tänään Jalosen Poikakirjan.

4 kommenttia:

Tuulikki Norrlin kirjoitti...

Hyvin sanottu! Hyvin samankaltaisia ajatuksia on minunkin mielessäni risteillyt antoisan Messilän-rupeaman jälkeen. Palaan tähän vielä perusteellisemmin myöhemmin omassa blogissani (Neljännen kerroksen kirjoituksia). Kiitos!

Ina Ruokolainen kirjoitti...

Minulla tuntuu vuosi vuodelta vahvistuvan halu kuunnella "itseäni viisaampia". Ei kritiikittömästi eikä aina ihaillen, mutta haluan antaa arvon ajatteluun käytetylle ajalle ja vaivannäölle. Jos aina saa vain vahvistusta omalle ajattelulleen, eihän sitä kehity.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, kun kirjoitit tämän. Olen aina nauttinut itseäni viisaampien kuuntelemisesta, eikä minua ole haitannut, vaikken kaikkea ymmärräkään heti. Mutta kyllä minä vaan niin mieleni pahoitin siitä ESS:n jutusta, jossa toimittaja antoi ymmärtää, ettei kirjailijakokoukseen oikeastaan kaivattaisi taviksia. Että kirjailijat mieluiten keskustelisivat keskenään ilman suurta yleisöä.

Ehkä sinun blogikirjoituksesi rohkaisemana uskaltaudun kuitenkin seuraavaan kokoukseen, nurmikolle tai ihan telttaan asti, hurmaantumaan korkealentoisista alustuksista ja runollisista ajatuskuluista.

Ina Ruokolainen kirjoitti...

Lohdullista, että muutkin tunnistavat tarpeen päästä välillä aivan muihin sfääreihin myös älyllistä kautta - elämyksiä toki unohtamatta.

Tuulikki: odotan ajatuksiasi blogissasi.
Maria: hauska tuo kirjallinen viitteesi Mielensäpahoittajaan.