Kävin katsomassa elokuvan Rakkautta italiailaisittain, alkukielellä Io sono l'amore. Rikkaasta milanolaisesta tehtailijasuvusta kertovassa tarinassa on komeita kuvauspaikkoja perheen kaupunkitalosta aina Sanremon maisemiin, minkä lisäksi filmin naiset toimivat (mm. kaunis ja sielukas brittinäyttelijä Tilda Swinton) oikein hyvin italialaisen huippumuodin vaatepuina.
En kuitenkaan lämmennyt filmin ihmissuhdekuvakselle, jossa keski-ikäistä äitiä näyttelevän Swintonin ja tämän pojan kokkiystävän rakkaussuhde on keskiössä. Heidän intohimonsa ruokaan tuotti kylläkin jälleen upeita kuvia, mutta muuten en löytänyt parin väliltä kipinää. Erityisen lattea oli ylipitkä rakastelukohtaus, jossa näytettiin sekä itse paria että kesäisen paratiisin kukkia ja mehiläisiä aivan loputtomiin. Ja traaginen loppu oli niin ihmeellinen, että osa katsojista nousi jo kesken kaiken ylös penkeistään. Noiosissima!
Pointsit siitä, että filmissä tosiaan puhutaan italiaa pääosan ajasta, venäläissyntyistä äitiä esittävän Swintonin ansiosta vieläpä armollisen hitaasti. Kävi siis edes kielitunnista.
Luin Niina Revon kirjan Kaksi (WSOY 2002), jonka ihmissuhdekuvaukset puolestaan tuntuivat aluksi aivan ylivoimaisen kryptisiltä. Nuori kirjailija Julia on perhekriisissä ja kirjoittaa itsensä ikäisen parin rakastumisesta, pariutumisesta, lapsen saamisesta ja kriisistä. Kirjan henkilöiden nimet Äl ja Gee tökkivät pahasti, koska naisen ja miehen kirjain menivät mielessäni koko ajan sekaisin. Onneksi kuitenkin luin loppuun, kyllä sieltä ne tasot löytyivät.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti