Leena Krohnin Valeikkuna alkaa tarkalla kuvauksella kerrostalon makuuhuoneeseen rakennetusta kelluntatankista ja sen yläpuolelle maalatusta taidokkaasta valeikkunasta. Tekniset ja taiteelliset yksityiskohdat ovat uskottavia.
Kuvailija, kirjan päähenkilö, on entinen filosofian opiskelija, joka on tullut riippuvaiseksi kellumisesta ja aikoo myös hyötyä olotilastaan.
Hän perustaa tankkinsa äärelle vastaanoton mainostamalla ”kelluva filosofi vastaa edullisesti sekä pinnallisiin että perimmäisiin kysymyksiin.”
Alle seitsemässä sivussa lukija on jäänyt koukkuun tarinaan, jota ei oikeastaan vielä ole. Lukijan ajatukset sen sijaan ovat jo hurjassa myllerryksessä samalla kun hän näkee valeikkunan läpi loistavat kuvat.
Ehkä samassa tahdissa kuin filosofin, joka kertoo luopuneensa suorittamisesta ja saaneensa tilalle tankissa kirkastuvia ajatuksia. Onko miehestä kuitenkaan neuvojaksi, kun tankin laidalla alkaa käydä asiakkaita ja muita pistäytyjiä?
Filosofin ajatukset lähtevät keskusteluissa lentoon, mutta avun ja viisauden kysyjät saavat lähteä entistä enemmän ymmällään, ärtyneinä ja hämmentyneinä. Kun tilanne käy hankalaksi, kelluja nukahtaa.
Altaan reunalla tyylikäs myyntiedustaja tarjoaa kuvastoa, jonka tuhansissa ja tuhansissa kuvissa esiintyvät filosofin geenikartan mahdollistamat lapset. Hänen ainoa oikea tyttärensä itkee tuskaisena osaansa Ihmistarhan osana, täynnä implantteja ja sensoreita, jotka tallentavat hänen jokaisen askeleensa maailmassa.
Luku luvulta filosofi joutuu vastakkain sellaisten ilmiöiden kanssa, jotka muistuttavat kovasti lukijaa ympäröivää todellisuutta. Lopulta myös pelätyn Harppi-liigan päällikkö Metamaatti yrittää värvätä filosofin mukaan ihmispuhdistusta toteuttavaan projektiin.
Krohn on päähenkilöään aidompi filosofi, joka nykypäivän ilmiöiden ohella tuntee myös kulttuuriperintömme hyvin. Hänen absurdi maailmansa ei ole välttämättä näkyväistä oudompi. Hän kirjoittaa vakavista asioista näennäisen kevyesti sellaisen tarinankertojan otteella, joka ei koskaan kerro ihan kaikkea.
Loputtomiin filosofi ei tietenkään voin kelluntaansa jatkaa, siitä pitää limainen ja märkä todellisuus huolen. Loppuratkaisu on joko huomattavan synkkä tai vapauttava.
Erinomainen kirja herättämään ajatuksia ihan missä tahansa, vaikkapa lomalla riippukeinussa kelluen!
Ina Ruokolainen
Leena Krohn: Valeikkuna. 156 s. Teos, 2009.
Kirja-arvio on julkaistu 9.8.2009 Etelä-Suomen Sanomissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti