Toistakymmentä uutis- ja tiedotekirjettä kilahtaa arkipäivisin suoraan sähköpostiohjelmani poistetut-kansioon. Useimmat poistan sieltä myös lopullisesti avaamattomina, mikä ei tietenkään ole viestien alkuperäinen tarkoitus.
Palveluita tilatessani en aavistanut, että pystyn suhtautumaan toimitettuun tietoon näin välinpitämättömästi. Olen luonut suhteeni New York Timesiin, Digitodayhin ja Kiiltomatoon tilanteissa, joissa olen löytänyt juuri siitä mediasta työtäni tai harrastuksiani koskettavaa sisältöä.
Vielä muutama vuosi sitten ennustettiin, että uutiskirjeiden avulla kuluttaja voi verkosta tilata vain itseään kiinnostavia uutisia. Oltiin myös huolissaan siitä, ettei osa yleisöstä sen jälkeen näe enää missään yleisesti merkittäviä uutisia
Olen yrittänyt harrastaa personointia joissain tilaamissani kirjeissä. Kun Stt.info oli vielä Pressi.com, tilasin hetken vain koulutusta ja kulttuuria koskevia tiedotteita. Saalis oli laiha, joten kiinnostus lopahti.
Uudistuksen takia tauolla olevan Helsingin Sanomien kirjeen omat uutiset eivät ainakaan minun kohdallani toimineet. Hakusanat teatteri ja media toivat liian usein tarjolle ralliuutisia. Mutta Hesari piti huolta myös yleissivistyksestäni ja tarjosi uutispakettinsa aluksi päivän pääuutiset.
Uutiskirjeen perusolemus on nopeus, joten kovin hankalaa sen lukeminen ei saa olla. Mediaviikon lopetin heti, kun suurin osa uutisista meni maksullisiksi. Lakkautuslistallani ovat myös ne viestit, joista mielenkiintoinen linkki vie kirjautumista vaativaan osioon. Enkä ehdi kahlata läpi myöskään englannin- tai saksankielisiä koosteita, joilla joskus treenasin kielitaitoani.
Harmi vain, että olen ajat sitten unohtanut käyttäjätunnuksen ja salasanan, joiden avulla pääsisin muuttamaan asetuksiani ja lopettamaan tilauksen.
Ina Ruokolainen
Kolumni on julkaistu 12.1. ilmestyneessä Journalistissa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti