sunnuntaina, kesäkuuta 12, 2005

Söderman ja journalistit

Jacob Söderman oli varsin avomielinen kommentoidessaan pohjoismaisille vapaille journalisteille eroilmoitustaan Julkisen sanan neuvoston puheejohtajan paikalta. Tärkeimmät syythän on jo ehditty mediasta lukea, mutta palataan asiaan vielä hetkeksi. Söderman esiintyi sunnuntaina freelancereille Helsingin Vuosaaressa.

Päätekijäksi Söderman mainitsi edelleen uudet Journalistin ohjeet, jotka astuivat voimaan vuoden alussa. Ne eivät välttämättä ole Södermanin mukaan huonot, mutta eivät tietyssä yleisluontoisuudessan enää tarkitse juristia niitä tulkitsemaan. Uusimisprosessin tarkoitushan oli luoda tiukkojen toimintaohjeiden tilalle eettinen koodisto, johon tuomioistuimet eivät enää pääsisi vetoamaan käsitellessään medialle kiukustuneiden kansalaisten vahingonkorvausvaateita. Silti Söderman olisi mielellään pitänyt ohjeiden johdannossa mm. ajatukset ihmiselämän, luonnon ja ympäristön kunnioituksesta sekä ponnistelusta kohti moniarvoista ja oleellisiin asioihin keskittyvää journalismia. Sana totuudenmukainen sentään pysyi mukana.

Vanhojen ohjeiden aikana puheenjohtajana aloittaneelle Södermanille oli kuulemma tullut täytenä yllätyksenä, että journalistin ohjeita ylipäänsä oltiin uusimassa. Lisäksi hän ironiseen tapaansa totesi, että ymmärsi kyllä vihjeen, kun Journalistiliitto ilmoitti, ettei puheenjohtajan välttämättä enää tarvitse olla lakimies.

Kysyin Södermanilta, onko hän pettynyt Journalistiliittoon. Vastaus oli ei, sillä JSN:n journalistijäsenet ovat olleet hänelle "positiivinen yllätys", kokouksiin tullessaan hyvin valmistautuneita ja asiantuntevia. Hän kiitteli myös systeemiä, jonka mukaan jäsenten pitää edustaa eri välineitä ja maakuntia, ja jäsenenä voi toimia vain kaksi kautta.

Vastaus ei mielestäni täysin vapauttanut liittoa kritiikiltä. Onhan se noloa, jos tieto uudistushankkeista ei ole kulkenut JSN:n puheenjohtajalle asti! Etenkin kun liiton sisällä ohjeita kyllä käsiteltiin niin valiokunnissa kuin valtuustossakin. Tosin valtuustossa loppuvaiheessa sillä evästyksellä, ettei nyt pidä enää mennä muuttamaan mitään, koska kustantajapuoli on jo muotoilut hyväksynyt. Etenkin muutamat nuoret valtuutetut ja opiskelijaedustajat olivat kovin huolissaan ohjeiden ylimalkaisesta hengestä.

Puhuessaan sananvapauden rajoista Söderman ei monien muiden päättäjien tapaan pitänyt uutta mediaa ja internetiä erityisenä epäeettisyyden pesänä. Sen sijaan hän totesi, että koko mediakentän seuraaminen eettiseltä kannalta alkaa olla työläs ja jopa mahdoton tehtävä, varsinkin kun päätökset haluttaisiin yhä nopeammin. Siksi hän ehdottaakin, että JSN:n puheenjohtajaksi etsittäisiin "eläkkeellä oleva kunnioitettu henkilö", jolla olisi kokemusta mahdollisimman monenlaisista tehtävistä median sisällä. Nimiä ei ollut tarjolla, mutta Söderman arveli esimerkiksi kirjankustantamisen puolelta löytyvän tällaisia arvostettuja ihmisiä.

1 kommentti:

Jari Sedergren kirjoitti...

Kehittelin säännöistä version kansalaisjournalisteille.

Käykääpä kommentoimassa ja parantelemassa. Kyse on keskustelunavauksesta.