keskiviikkona, toukokuuta 18, 2005

Miten mobiili sopii journalismiin?

Mistä puhutaan, kun puhutaan mobiileista sovelluksista journalismin yhteydessä? Mitään uuttahan ne eivät oikeasti ole: ainahan lehden on voinut ottaa mukaan bussiin, metroon, junaan ja työpaikalle. Ilmaiset kaupunkilehdet ovat levittäneet myös Suomeen yhä enemmän sitä ideaa, että luettava napataan mukaan matkalla ja myös hylätään sinne.

Kun tv:t ja radiot muuttuivat mobiileiksi, niiden eteen liitettiin etuliite matka-. Uutiset tulivat niissäkin perässä, vaikka epäilenkin ihmisten jo ensimmäisten matkaradioiden aikaan olleen enemmän kiinnostuneita musiikista kuin varsinaisesta sananjulistuksesta, oli sitten kyse journalismista tai hengellisemmästä versiosta.

Tuntematta mobiili-sanan käytön historiaa sen paremmin etymologiselta kuin tekniseltä kannalta liitän sen ensiksi matkapuhelimiin, kännyköihin. Kun insinöörit alkoivat kehittää yhä uusia sovelluksia, tutuiksi tulivat erilaiset numero- ja kirjainyhdistelmät. Näitä asioita – myös sisällön puolesta – valottaa ansiokkaasti Mobiili- ja PDA –blogi.

Olen siinä mielessä digitaalisen kuilun väärällä puolella, etten ole esimerkiksi työn puolesta päässyt tutustumaan kunnolla hienoimpiin puhelimiin, kommunikaattoreihin ja muihin elämälle välttämättömiin monitoimikoneisiin. Ainahan kokouksissa joku näprää jotain hypetyslaitetta, mutta todellisiksi suuren yleisön ratkaisuiksi kai ovat sittenkin yltäneet vasta tekstiviestit ja kännykkäkuvat. Tekstiviestiuutisiin aloin uskoa silloin, kun kesken kokouksen kuulin Mikael Jungnerin nimityksestä YLE:n johtoon. Tosin sen jälkeen en ole tarvinnut esimerkiksi jääkiekkotuloksia tai valuuttakursseja.

Oma nuorisokin on vielä pärjännyt ilman kamerakännyköitä, jotka toki on ehditty valjastaa myös journalismin käyttöön vaikkapa julkkisten jahtaamisessa ja esimerkiksi tapaninpäivän hyökyaallon kuvien välittämisessä. Christian Lindholm näyttää, miten hienoa jälkeä tätäkin kautta voi syntyä – tosin kummoista journalistista tarinaahan näistä kuvista ei synny.

Pääsisinköhän vihdoin asiaan? Väitän, että tällä nykyisen mobiilin viestinnän alalla eletään vielä täysin laitekehittelyn ehdoilla. Jos ja kun korkeasti koulutetut tietotekniikkainsinöörit pohtivat sisältöjä, journalismi on jossain hyvin kaukana kärjestä musiikin, pelien ja muiden bisnessovellusten takana. Tämän vahvistavat myös ne lukuisat verkkoviestinnän, uuden median ja nykyjournalismin tutkimukset ja raportit, joita olen lukenut. Kysymys on yksinkertaisesti rahasta: mediatalot eivät satsaa rahaa kehitystyöhön, joka ei heti tuo jotain taloudellisia voittoja. Tuskinpa ne aikanaan ovat paperikoneitakaan itse kehittäneet.

Esimerkiksi Liikenneministeriön 2003 (teknisesti iäisyys sitten!) julkaisema Aikakauslehdet ja uusi teknologia –raportti toteaa sivulla 43 ensiksi, ettei mobiilipalvelujen tuottaminen ole toistaiseksi ollut sisällön tuottajille kovin tuottoisaa. Toiseksi se muistuttaa, että sisältö on syytä kehittää jakelukanavan erityisvaatimukset huomioon ottaen. Raportin mukaan päätelaitteiden näyttöjen koko, värillisyys ja kuva-alkioiden määrä vaihtelevat.

Tekniikka on varmasti kehittynyt raportin jälkeen huimasti, vaan enpä silti näe mediatalojen tarjonnassa kovin kunnianhimoisia yrityksiä mobiilin viestinnän suuntaan. Tavallisia ovat tekstiviestikilpailut ja –kyselyt, ja kamerakännykällä saa toki lähettää mielenkiintoisia kuvia toimituksen käyttöön. Tero Lehto mainostaa työnantajansa Tietokone-lehden maksullista mobiilipalvelua, jossa journalistista sisältöä ovat mm. uutiset ja viikon kysymys. Kritiikkiä palvelu ei blogikeskustelussa suinkaan saa kahden euron kuukausimaksusta tai tarjolla olevasta sisällöstä, vaan siitä, ettei se toimi kuin suurimpien operaattoreiden liittymissä.

Oscar Westlund kehottaa Göteborgin yliopiston opinnäytetyössään Betala för nyheter på internet? mediataloja kehittämään räätälöityjä ratkaisuja, joissa mobiililaitteet toimivat yhteistyössä verkon kanssa. Näitä ovat mm. uutiskirjeet ja otsikkokoosteet, pörssinoteeraukset ja säätiedotukset. Kovin monia sovelluksia hänkään ei ole löytänyt tarkasteltuaan pääasiassa USA:n ja Ruotsin mediayrityksiä.

Sopivatko kaiken kansan mobiililaitteet sittenkin paremmin viihteeseen tai rajattuihin asiakaspalveluratkaisuihin Lahden hammashoidon peruutuspaikkapalvelun tapaan? Riittävätkö edelläkävijät vakuuttamaan mediatalot siitä, että mobiilia varten kannattaa luoda omaa journalistista sisältöä?

4 kommenttia:

Ina Ruokolainen kirjoitti...

Hyvä, kun muistutit tuosta push-up-palveluista, se tuli esille mm. Westlingin tutkielmassa. Verkkolehtien puolella toimiikin jo monessa paikassa, ainakin uutiskirjeiden muodossa. Räätälöintisysteemin pitäisi olla vain tosi hyvä, koska en missään tapauksessa haluaisi esim. yhtään ainutta urheilutulosta omaan kännykkääni.

Tero Lehto kirjoitti...

Tärkeä osa journalismia ovat nopeat sähkeuutiset, kuten useimpien lehtien tarjoamat STT:n tuottamat tai osin itse tuotetut pikauutiset. Niiden seuraaminen kännykällä on ollut minulle aivan luonollista monta vuotta, eikä journalismi kaipaa tässä suhteessa uutta määrittelyä vain siksi, että päätelaitteen näyttö on pienempi ja käyttöliittymä on erilainen.

Itse seuraan päivittäin puhelimella vaihtelevasti esmes BBC Worldin, Hesarin ja Ylen uutisia. Kauppalehti ja TalousSanomat jäävät lukematta, koska niiden palvelu vaatii sisäänkirjautumisen, mikä on mobiililaitteella hankalaa.

Mobiilipalvelu on minulle jotain sellaista, joka on tavalla tai toisella optimoitu mobiililaitteelle sopivaksi, yksinkertaisimillaan kuvien ja tekstin koon ym. elementtien piirtämistä pienelle näytölle sopivassa koossa.

Uutiset voivat olla vaikka perinteisesti selaimella luettavia tai SMS:llä työnnettäviä ("push-viestejä"), molemmille on minusta tarvetta. Kolmanneksi palvelun toteutustapa voi olla vaikkapa Javalla toteutettu sovellus, jolloin graafiset elementit, käyttöliittymä ja valikot saadaan tarkemmin vastaamaan julkaisun brändiä ja SMS-viestit ja muut toiminnot voidaan piilottaa käyttöliittymän sisään.

Minä en esimerkiksi haluaisi jokaista Hesarin tai Ylen uutista kännykkääni SMS-viestinä, mutta jos uutisoivat Nokian vaihtavan yllättäen pääjohtajaa tai Elisan ostavan Saunalahden, haluaisin ehdottomasti SMS-hälytyksen puhelimeeni. Tässä kriteeri on siis ammatillinen, joillekin toiselle tärkeän uutisen kriteerit ovat aivan muut.

Yksi push-uutisen muoto on "uutistikkeri" puhelimen päävalikossa. Sellainen on esimerkiksi Iltalehden mobiilipalvelussa, jonka saa ainakin wap.sonera.fi:sta. Osa tykkää toteutuksesta, mutta monia se myös ärsyttää.

Mitä tulee esimerkiksi kirjoituksessa mainittuun meidän mobiilipalveluumme, kyse on siitä, että jollain pitää aloittaa. En usko, että tämä on lopullinen näkemys siitä mitä ict-alan aikakauslehti voi mobiilipalvelulla tarjota, mutta se on ainakin alku. En oikein usko teoretisointiin, vaan jotain pitää kokeilla ja testata voidakseen kehittää palvelua eteenpäin.

Tässä ongelma oikeastaan onkin. Kustantajat vain pohtivat teoriatasolla millaiset mobiilipalvelut voisivat menestyä, vaikka ikävä tosiasia lienee se, että kokeilematta se ei selviä.

Siitä kuitenkin lähtisin, ettei ilmaispalvelua ole realistista kehittää, kun mainonnalle ei mobiilipalveluissa ole vielä minkäänlaisia käytäntöjä ja prosesseja. Ilmaisen kivan kehittelyllä ja jakamisella kaikille ei vain ole mitään bisnespohjaa, ja rahanteostahan kustannustoiminnassa on kuitenkin kyse. Raha pitää saada joko lukijalta tai mainostajalta.

zache kirjoitti...

Piti jo eilen kommentoida tätä, mutta pistetääs tänään sitten. Minulle ei nyt ole täysin selvinnyt miksi insinöörien pitäisi välittää siitä eletäänkö täysin laitekehittelyn ehdoilla ja tuottaa sisältöä mediaan. Jos sitä kaivataan niin eikös se ole teidän journalistien, taitelijoiden yms. muiden media-alan työläisten osastoa enemmänkin kuin insinöörien. Eli tekemään vaan jos siltä tuntuu. En tietenkään sitä sisältöä vastusta mutta pyrin nyt pysymään siinä mitä osaan eli leikkimään tekniikalla ja jos sivutuotteena tulee jotain kaikkia kiinostavaa niin mikäs sen parempi, mutta ei siitä tule myöskään lasta eikä paskaa jos ehdoin tahdoin tehdään jotain mitä ei edes osata.

Toisaalta ainakin aika harva on minulle tullut tarjoamaan mitään sisältöä ja jos kysyykin lupia niin vastauksena yleensä on, että SORI TÄÄ ON MUN OMAA JA LIIAN ARVOKASTA ETTÄ SITÄ VOISI JAKAA (ainakaan ilmaiseksi, riippumatta siitä että tienaako siitä kukaan). Noh, mikäs siinä.. käytetään sitten ilman lupia ja anonyymisti tai sitten napataan jotain copyleft matskua, niin se tekniikka kehittyy. Ei sillä bisnestä tehdä, mutta saapahan selville ainakin mikä toimii ja mikä ei edes ideana. Toisaalta ainoat jotka tekevät mobiilibisneksellä rahaa ovat ne jotka myyvät laitteita tai infraa, sisällön tuotantoon kukaan ei ole vielä keksinyt suurta ideaa.

Tai no kivoja pelejä, soittoääniä ja softaa saadaan myytyä, mutta se eit kait ole tässä tarkoittua sisältöä.

Toisaalta tätäkin blogia pystytään lukemaan feedinä mobiileissaa päätelaitteissa, tosin vaatii useimmissa puhelimissa esim maksullisen lukijan, mutta hei ei valiteta eikös me haluttu tietää miten saada voita leivänpäälle medialla. Ohjelman koodari saa suuresta käyttäjäjoukosta riittävästi rekisteröintejä, että sen kehitys kannattaa, mutta mobiilimedia vaatisi kannattaakseen paljon enemmän käyttäjiä kuin mitä yksittäisten koodarien elättäminen. Voisihan tietty tästäkin tehdä kännykkäwebbiversion suoraankin, mutta sen käyttömukavuus on niin kehnoa ettei sitä kukaan kuitenkaan lukisi suurimmalla osalla päätelaitteita.

Mutta mitäs muita toimivia mobiilimediakonsepteja tiedän jotka toimii kuin rss, no vaikka alan pioneerinä toiminut AvantGo jonka jutut perustuu custom offline www-selaimeen johon saa syndikoitua sisältöä silloin kun käyttäjä on nopean verkon ääressä. Se on tehty pocketpc:lle eikä idea toimi niin hyvin kännyköissä joissa puhelinvalmistajat tekevät kaikkensa, että kaikki liikenne menee operaattorien käsien kautta. Eli turha unelmoida nopeista yhteyksistä normaalikäyttäjillä, mutta ehkä sieltä löytyy sen kaltaista matskua jota odotat mobiilimedialta. Bisnesmalli avantgolla on, että 20MB/kk ilmaista kaistaa ja jos haluaa lisää niin pitää maksaa kuukausimaksu.

https://my.avantgo.com

PSP:n (Sony playstation portable) UMD elokuvalevyt ovat myös näyttäneet iskevän kultasuoneen, sitä ei edes myydä vielä euroopassa kun jenkeissä ja japanissa on levyt niin suosittuja, että ne loppuvat kaupoista kesken ja uutta bisnestä on syntynyt siitä, että videovuokraamot ovat alkaneet vuokrata levyjä. En usko, että kukaan näki tuota vuokraamisbisnestä tulevan.

Toisaalta myös nörtit ovat olleet luovia PSP:n suhteen ja tietokoneelle on saatavissa hieman kehittyneempiä podcasting ohjelmia jotka hakevat automaattisesti p2p verkoista tv-sarjojen uusia jaksoja kun ne ilmestyvät, konvertoivat PSP:lle sopivaan muotoon ja kopioivat ne laitteeseen. Voisi kuvitella että tuossa on jälleen yksi asia joka saa oikeuksien omistajat flippaamaan, mutta minkäs tekevät.

http://www.wired.com/news/culture/0,1284,67007,00.html
http://lehto.net/blogi/2005/04/miss-viipyy-suomen-mobiiliporno.htm

Terolle kommenttina vielä, että on myös yksi palveluiden ryhmä joka toimii mobiililaitteissa joka on se missä itse viesti tukee jonkun palvelun myyntiä, mutta tuo myös käyttäjälle lisäarvoa. Tuollaisia voisi olla esimerkiksi vaikka elokuvateatterien mobiilipalvelut (joiden wap-sivuja olen nähnyt oikeassa elämässä käytettävänkin,vaikka siellä ei mitään olekkaan). Yleisesti aikataulu / infosivustot myös toimivia juttuja ja raha niissä tulisi itse palveluiden myynnistä ja tämä soveltuu myös nykyisten kämästen päätelaitteiden rajoitteiden sisään. (Miksi tälläisiä palveluita on niin vähän?)

Ina Ruokolainen kirjoitti...

En omasta mielestäni väittänytkään, että tietotekniikkafirmojen ja niiden insinöörien pitäisi keksiä journalistisia mobiiliratkaisuja. Sen sijaan olen sitä mieltä, että mediatalojen olisi jo aika ryhtyä hankkimaan - ostamalla insinöörien osaamista - sellaista teknistä kompetenssia, jonka avulla ne pystyisivät ihan tosissaan miettimään, voiko mobiilia käyttää kunnolla myös journalismin jakeluun. Nykyisellä menolla kaikkea kivaa kyllä keksitään, mutta ihan muilla areenoilla ja muihin tarpeisiin. Paha siinä on sitten surra sitäkään, ettei rahaa tule mistään.